Vaalimatematiikassa ei ole eriarvoisia ääniä

 Vaalien alla yksi tyypillinen syy olla äänestämättä on se, että kokee oman yhden äänen merkityksettömäksi. Se on huonoin syy olla äänestämättä. Parempia ovat muun muassa pettymys poliittiseen päätöksentekoon, välinpitämättömyys, on vain tyhmiä ehdokkaita tai klassinen vaalipäivän kaunis/huono ilma. Oman äänen merkityksettönö kokeminen voi toki olla kokemuksellisesti aito peruste, mutta totuuspohjaa sillä ei ole.

Demokraattisessa järjestelmässä jokaisella täysi-ikäisellä on oikeus antaa yksi ääni jollekin ehdolla olevalle. Äänen arvo ei ole riippuvainen iästä, varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta, koulutustaustasta, vakaumuksesta, asuinpaikasta tai mistään muusta. Käytössä oleva d'Hondtin vaalitapa jopa tasapuolistaa systeemiä, jotta yksi puolue ei voisi vallata kaikkia paikkoja pienempien puolueiden nenän edestä. Ainoa tapa heikentää omaa päätäntävaltaa on olla äänestämättä, jolloin valinnan tekevät muut, ja heidän äänensä arvo kohoaa.

Toki ymmärrän sen, että vaaleissa, joissa annetaan tuhansia (kunnallisvaalit) ja jopa satoja tuhansia (aluevaalit) ääniä, oman äänen merkitys voi tuntua vähäpätöiseltä. Yksi ääni ei merkitse mitään. Silloin on syytä muistaa, että esimerkiksi sata ääntä saava saa sata yksittäistä ääntä, jokainen äänistä on yhden antama. Jos jokainen heistä pitäisi ääntään merkityksettömänä, sadan äänen ehdokas jäisi äänittä. Ja joskus tulos voi oikeasti olla kiinni yhdestä äänestä. Viime aluevaaleissa mänttä-vilppulalaisen Marika Ala-Herttualan äänisaalis jäi yhden äänen päähän valituksi tulemisesta. Närkästyttää, sillä aivan taatusti paikkakunnalla olisi ollut joku, joka sen äänen olisi voinut antaa, ja olisimme saaneet päättäviin pöytiin edustajan meiltä päin.

 Jos ajattelen äänesi merkityksettömänä, niin muista, että ääni menee paitsi ehdokkaalle, myös puolueelle. Äänelläsi siis kerrytät äänisaalista, josta määrittyy ehdokkaiden vertailuluku. Edustajathan valitaan siis vertailuluvun perusteella, ei varsinaisesti äänimäärän perusteella. Siksi antamasi ääni paitsi tukee ehdokasta, myös vaikuttaa hänen sijoitukseensa vaalilistalla ja siten vertailulukuun. Äänellä on siis monta tehtävää.

Joku voi myös ajatella, että varmaa ehdokasta ei tarvitse äänestää ja varmasti rannalle jäävää ei kannata lähteä äänestämään. Väärin kummatkin. Ensinnäkin ennen vaaleja kenenkään äänisaalis ei ole varma. Vaaliuurna on aina aluksi tyhjä ja ennakkosuosikkikin saa vain annetut äänet. Häntäkin, joka jää todennäköisesti valitsematta kannattaa äänestää. Samoista syistä kuin edellä mainitsin, mutta myös siksi, että sillä osoittaa tukensa ehdokkaan näkemyksille. Se voi rohkaista seuraaviin vaaleihin. Usein ehdolla olleet ovat jollain tapaa taustalla vaalikauden aikana, vaikkeivät pääsisikään läpi. Äänet antavat mandaattia tuoda ajatuksia esiin ryhmäpalavereissa tai epävirallisissa keskusteluissa. Politiikkaa tapahtuu muuallakin kuin valtuustosalissa nuijankopautusten välissä.

Edeltävissä blogeissa olen antanut vinkkejä oman ehdokkaan löytämiselle. Nyt riittänee todeta, että äänestämistä ei kannata jättää väliin, vaikkei olisi varma ehdokkaastaan. Jos on vaikka kymmenenkin jotka tuntuu hyvältä, on tehnyt jo ison rajauksen. Lopullisen ehdokkaan voi silloin valita vaikka arpoen. Näin päätetty ehdokas on aina yhden äänen verran parempi ratkaisu kuin äänestämättä jättäminen. Ja sen isompaa marginaalia ei voi kansalainen vaaleissa saada.

Ketä kannattaa äänestää? Vinkkejä oman ehdokkaan löytämiseen

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona ja kestää viikon. Varsinaiseen vaalipäivään on alle kaksi viikkoa. Oman ehdokkaan löytäminen voi olla konstikasta, joten tässä muutamia vinkkejä minulta, miten hyvän ehdokkaan jäljille voi päästä. Vinkkejä saa käyttää sellaisenaan, tai soveltaa haluamin tavoin taikka painotuksin.

Yksi iso vedenjakaja on äänestätkö henkilöä vai puoluetta. Koska ääni teknisesti menee aina ensi sijassa puoluelle, kannattaa yksittäistä ehdokastakin valitessa hiukan tuumata puoluekokonaisuutta, koska antamasi ääni on välillisesti myös heille annettu ääni. Jos puolueella on merkitystä, rajaa vaihtoehdot 1-3, näin ollen mahdollisten ehdokkaiden joukko on jo supistunut kohtuulliseksi.

Vaalikoneet näyttävät suuntaa, mutta eivät vie perille - kuten aiemmanssa blogissa totesin. Vaalikonetta kannattaa käyttää siten, että poimii useamman kärkipäässä olevan ehdokkaan, joihin perehtyy tarkemmin. Vaalikoneen suuntaa-antavuus auttaa siinä, että vaikka prosenttiluvut eivät ole absoluuttisia, niin todennäköisesti 79% samaa mieltä oleva on sinulle sopivampi kuin 55% samaa mieltä oleva.

Jos löydät selkeästi parhaan ehdokkaan, ota hänet. Jos kärkikahinoissa on yhä useampi ehdokas, katso millaiset aiheet ovat ehdokkaalle tärkeitä, tai missä koet hänen olevan vahvoilla. Suosi ehdokasta, jonka osaaminen on niissä asioissa, jotka sinua kiinnostavat.

Tasavahvojen ehdokkaiden kohdalla kannattaa miettiä myös ehdokkaan profiilia: tasatilanteissa olen pyrkinyt suosimaan joko naisehdokasta, nuorempaa tai alueellista edustavuutta. Painotukseni perustuu siihen, että tilastojen mukaan naiset ovat aliedustettuina päätöksenteossa ja nuorten voi olla vaikeampi päästä vaaleissa läpi, koska eivät ole yleensä niin tunnettuja kuin kokeneet edustajat. Nuorempaa äänestäessä usein myös rohkaisee ehdokasta, ja tulee ehkä kannustaneeksi jatkamaan poliittista aktiivisuutta, kävi vaaleissa miten kävi.

Vaikka Suomessa on vaalisalaisuus, eli äänestämäänsä ehdokasta ei tarvitse kertoa, tuttujen kanssa kannattaa keskustella vaaleista ja ehdokkaista. Perustella, ketä itse harkitsee äänestävänsä ja kuunnella ketä toiset ovat aikoneet tukea äänellään. Pohdiskelut voivat olla antoisia oman ehdokasvalinnan kannalta, ja ainakin ne lisäävät valveutuneisuutta siitä, mitä kunnassa tapahtuu nyt ja seuraavien neljän vuoden aikana.

Olen koittanut tuoda ilmi sitä, että tulevana valtuustokautena valtuutetut voisivat keskustella hyvässä hengessä ja kunnan parasta tahtoen puoluetaustasta riippumatta. Tätä keskustelevaa ja konsensusta etsivää perinnettä esitettii Suomen vahvuudeksi uusimmassa Suomen Kuvalehdessä julkaistussa tekstissä (Konsensus - katoavaa kansanperinnettä? 13/2025). Siispä tähän blogin loppuun annan vinkkejä jokaisesta puolueesta - sillä joka puolueessa on useita hyviä ehdokkaita. Jos siis tiedät puolueen, mutta et ehdokasta, voit harkita vaikka joitain heistä:

(laitan ehdokasmäärältään isommista kaksi ja pienemmistä yhden)

Kokoomus: Jyrki Innanmaa. Jyrki on yrittäjien puheenjohtaja, joten uskon, että hänellä on näkemystä ja verkostoja miettiä, miten edistää yrittämistä ja työpaikkoja alueellamme.

Vihreät: Tiina Nyrhinen ja Leea Sultani. Leea on ollut pitkään mukana kuntapolitiikassa ja tuntee opettajana koulumaailman, sekä nuorten todellisuutta. Tiina on ollut pitkän rupeaman Mäntän Kuvataideviikkojen toiminnanjohtajana, joten hän ymmärtää kulttuuripuolesta ja tuntee päätöksentekoa kolmannen sektorin näkökulmasta.

SDP: Katja Autonen-Lepistö ja Moona Räty. Katja on ensimmäistä kertaa ehdolla, eli politiikassa untuvikko, mutta hänenkaltaisiaan soisi olevan mukana päätöksenteossa. Katja on positiivinen, päättäväinen, hyväntahtoinen ihminen. Moona on tehnyt töitä lasten ja nuorten parissa ja parhaaksi. Tuntee hankeet ja omaa kehittävän työnäyn. Osaa viedä asioita eteenpäin.

Kristillisdemokraatit: Timo Rauhalammi. Timo on ollut pitkään kunnallispolitiikassa mukana. Tuntee käsittääkseni teknistä puolta hyvin. On rauhallinen ja keskusteleva, asia-argumentteja ymmärtävä ja niitä itsekin käyttävä.

Perussuomalaiset: Teija Elers ja Sari Päivärinta. Teija tuntee nuorten todellisuutta työkokemuksensa kautta. Sarin tiedän seurakunnan päätöksenteon puolelta. Kummallakin on tahto pitää niiden puolta, jotka tarvitsevat tukea.

Vasemmistoliitto: Outi Hämäläinen. Outi työskentelee etsivässä nuorisotyössä, joten hän tuntee nuorten asioita, etenkin niiden nuorten, joiden elämässä suuntaa on etsittävä ja elämänhallinta horjuu.

Keskusta: Olen ylpeä meidän Keskustan listasta. Ehdolla on todella hyviä tyyppejä. Hyvästä sakista nostan esiin Päivi Meriläisen ja Anna-Kaisa Pietiläisen. Päivi osaa katsoa kuntamme asioita uuden tulijan silmin ja tuntee terveydenhoidon puolta, mikä tulee olemaan tulevalla vaalikaudella tärkeääkin tärkeämpi teema. Anna-Kaisa pääsi viime kaudella moniin vastuullisiin tehtäviin, eli hän on perillä laaja-alaisesti kunnan nykytilanteesta sekä omaa näkemystä, miten kuntaamme voisi kehittää.

Puolet kodin antamaa, puolet omaa harkintaa - minä ja Keskusta

"Tulit vaalikoneessa ykkösvaihtoehdoksi. Mutta minun on vaikea kuvitella äänestäväni Keskustaa." Kuulemani lause on vahva merkki siitä, että politiikka ei ole kuollut, ja puolueilla on tässä ajassa yhä merkitystä. Puolueet profiloituvat ja niihin liitetään mielikuvia. Siksi olemalla jonkun puolueen listoilla, tulee ottaneeksi ylleen myös kaiken sen, mitä ihmiset puolueesta ajattelevat. Hyvässä ja pahassa.

Lukioikäisenä kuulin, että keskustalaisuus on perimässä saatu taakka. Väite ei ole tuulesta temmattu, sillä tutkimuksen mukaan RKP:n, Kokoomuksen ja Keskustan kannattaminen siirtyy todennäköisimmin vanhemmilta lapsille. Vaikka kodin vaikutusta ei kiistäisi, omalta kohdaltani koen, että keskustalaisuus on myös oma valintani, ei pelkkä opittu malli.

Kuten alun sitaatti osoittaa, Keskustaan liittyy kriittisiä mielikuvia. Ja ne suotakoon. Poliittinen kulttuuri, jossa puolueet eivät herättäisi mitään tunnetta, olisi nuupahtanutta. Politiikan tulee tarjota vaihtoehtoja. Koska olen ehdolla Keskustan listoilla, sallittakoon minun kertoa, miksi tämä puolue tuntui oikealta itselleni.

Oikeisto-vasemmisto -akseli. Kenties kaikkein perinteisin muuttuja, jolla puolueita verrataan. Nimensä mukaisesti Keskusta on siinä keskikaistalla. Vihreiden tavoin puolueessa on porvarisiipi ja vasemmistohenkisemmät. Keskustassa jälkimmäistä kutsutaan punamullaksi. Itse lukeudun tuohon jälkimmäiseen. Hyvä puoli on, että puolue löytää helposti yhteistä sävyä kumpaankin suuntaan. Kääntöpuoli sitten luonnollisesti on, että välillä näkemykset eroavat. Itse koen, että Keskustassa ollaan pohjimmiltaan pienen ihmisen puolella, kannetaan yhteiskuntavastuuta, ja pidetään tulonsiirtoja hyvänä. Porvarihenkisyyttä on yrittäjyyden korostaminen ja jämäkän talouslinjan arvostaminen. Velkaa ei haluta ottaa eikä syödä kuormasta.

Arvot. Keskusta on melko perinteikäs, eli jokseenkin konservatiivinen puolue. Tämän huomasi, kun Ylen Politiikkaradiossa todettiin, että puolueen vaalikonevastauksista 90% oli sitä mieltä, että liharuokaa kouluissa ei sovi vähentää ja kristilliset perinteet kuuluvat kouluun. Koen olevani arvokysymyksissä liberaalimpi kuin keskimääräinen kepun ehdokas. Ympäristö-, seksuaalisuus-, tai vaikkapa kulttuurikysymyksissä löytänen yhteisymmärrystä esimerkiksi Vihreiden kanssa.

Mutta arvoja on muitakin kuin ne, mitä yleensä ajatellaan, kun puhutaan arvoista. Minun kokemus on, että Keskustassa arvostetaan koulutusta. Kouluttautuminen, opiskelu ja sivistys ovat juurevasti osa keskustalaisuutta. Aluepolitiikkakin on arvoihin nojaavaa. Halutaan taata, että ihmisillä on vapaus valita asuinpaikkansa, eikä kaikkien tarvitse pakkautua muutamiin kasvukeskittymiin. Lähipalvelut ja kotimaisuus ovat nekin arvoja, joista olen mielelläni ylpeä kepun listoilla.

Uskon, että Keskusta on hyvänlaisessa muutoksessa, kun puolueen kannatus on laskenut, ja paikka kolmen suuren joukossa on (ainakin toistaiseksi) mennyttä. Linja on kirkastunut. Iloitsin esimerkiksi siitä, että Keskusta ja Vihreät löysivät yhteistä säveltä krääsävero-aloitteessa. Tai että Keskusta ei nähnyt mahdollisuutta lähteä mukaan nykyiseen hallituspohjaan. Tarkennan, että porvarihallituspohja on jatkossakin mahdollinen, mutta ei oikeusvaltion, ihmisoikeuksien tai heikoimpien lyömisen hinnalla.

 Mielikuvat. Luulen, että vaikea suhtautuminen Keskustaan liittyy joko oikeisto-vasemmisto -asetelmaan, arvoihin tai entisajan suuren puolueen auraan. Keskellä ollessaan puolue on voinut tehdä yhteistyötä monenlaisten koalitioiden kanssa. Liekö "Kepu pettää" tämän asetelman synnyttämä iskulause? Arvoiltaan maalaismainen puolue on näyttäytynyt nukkavierulta parrasvaloissa. Ison puolueen statuksen omatessaan puolue on epäilemättä ollut arvonsa tunteva ja käyttänyt asemaansa iltalypsyyn tai siltarumpupolitikointiin. Kannatus on tuonut painokkuutta, jolloin pienemmille on näytetty kaapin paikkaa.

 

Minulle Keskusta on eniten omin puolue. Kuntatasolla toivon kuitenkin, että yhteistyötä tehdään yli puoluerajojen ja tarvittaessa tukea fiksuille ajatuksille etsitään parlamentaarisesti eikä blokkeina. Jokaisesta puolueesta löytyy hyvää ja tällä areenalla yhteinen agenda on huolehtia kunnan elinvoimaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Onneksi kunnanvaltuustoon tulee edustajia eri puolueista, eri ikäryhmistä, eri puolilta paikkakuntaa. Niin syntyy kokonaisuus, joka palvelee parhaiten yhteistä hyvää, paremmin kuin se, että yksi ääni peittää muut alleen.

Vaalikone näyttää tien, mutta ei vie perille

Vaalikoneet ovat monille äänestäjille tärkein tapa saada tietoa ehdokkaista. Vaalikoneen hyvä puoli onkin, että siinä voi yhteismitallisesti verrata ehdokkaiden näkemyksiä ja perusteluita. Vaalikone tekee myös laskutoimituksen - kertoo, ketkä ehdokkaista ovat lähimpänä omaa ajattelua.

Vaalikone on hyödyllinen, mutta ei missään nimessä kaikkivoipa. Sen antamiin tuloksiin ei kannata sokeasti luottaa. Suositeltava tapa toimia on omien vastausten jälkeen katsoa tarkemmin itseä kiinnostavien ehdokkaiden vastaukset, etenkin vastausten yhteyteen kirjatut sanalliset täydennykset. Näin saa paremman käsityksen ehdokkaiden näkökannoista ja voi painottaa kysymysten merkitystä itselleen mieluisimmalla tavalla.

Vaalikoneiden tehtävä on tehdä eroja ehdokkaiden välillä. Tästä johtuen kysymykset ovat usein jollain tavalla konstikkaita. Jos kysyttäisiin "tahdotko kuntasi parasta?" tai "ottaisiko työikäisiä lapsiperheitä, jos he tahtovat rakentaa omakotitalon kuntaasi ja lupaavat ilman erillistä korvausta kehua kuntaasi sosiaalisen median kanavissaan?" ehdokkaiden välille ei saataisi eroja.

Klassinen vaalikone kysymys on "Jos taloudellinen tilanne vaatii, kumpaa suosisit, leikkaat palveluista vai korotat veroja?" Tällä kysymyksellä ehdokas näyttää puolensa isossa jakolinjassa, miten kunnan taloutta hoidetaan. Periaate tulee usein näkyviin muulloinkin kuin pakkotilanteessa.

Osa vaalikonekysymyksistä on ongelmallisia tai ihan vain huonoja. Mielestäni Sanoman vaalikone oli yleisesti ottaen paras. Kysymykset tekivät eroja, mutta ehdokas pääsee positiivisella tavalla kertomaan näkemyksiään. YLEn vaalikone oli minulle pettymys. Kysymykset olivat polarisoivia, eikä "keskitien vastausvaihtoehtoa" ollut. Lisäksi kysymykset tuntuivat olevan sopivampia isoihin kaupunkeihin, eivätkä kovin mielekkäitä Mänttä-Vilppulan kokoiseen kuntaan. Iltalehden vaalikone oli huonoudessaan omaa luokkaansa. Lisäksi tein Nuorten vaalikoneen, joka oli "ihan hyvä", mutta poti samaa ongelmaa kuin muidenkin eturyhmien vaalikoneet: painotus oli yksipuolinen. Sitä ei kannata missään nimessä tehdä ainoana vaalikoneena, mutta taustatukena laaja-alaisemmalle vaalikoneelle se puoltaa paikkaansa.

Sitten nostoja huonoista tai ongelmallisista kysymyksistä:
(YLE) Kouluissa ja päiväkodeissa tulee vähentää lihan tarjoamista. Minusta tämmöiset ovat enemmän operatiivisia asioita, kuin valtuustoasioita. Lisäksi tässä haetaan kiihkoa, joka saa voimansa polarisaatiosta. Eli kun ehdokas vastaa tähän kysymykseen, hänen voi olla vaikea pysyä kysymyksenasettelussa, koska tiedetään, että oikeasti tässä kysytään aivan muuta kuin sitä, mitä tiistaina on koulun ruokalistalla.

 (YLE) Koulun on pidettävä yllä kristillisiä perinteitä.  Taaskin sanoisin, että nämä asiat ovat kurantteja opettajainhuoneessa, ei valtuustosalissa. Valtuutetuilla on oikeasti iso kouluun liittyvä päätösvalta, ja sitten ajatellaan, että on jotenkin oleellista, mitä kevätjuhlassa lauletaan ja kuinka monta säkeistöä.

 (YLE) Kunnan on asetettava rakentaminen lähiluonnon säilyttämisen edelle. Tämä periaatteessa voi olla hyvä jakolinjakysymys. Mänttä-Vilppulassa ei ole painetta tällaiselle kaavoitusongelmalle, joten käytännössä ehdokkaat pannaan valitsemaan asemoituminen heimojen väliltä.

 (YLE) Kuntien pitää paikata valtion tekemät leikkaukset teattereiden rahoitukseen. Kysymys koskee isoja kaupunkeja. Mitä tästä kuuluu olla mieltä Mänttä-Vilppulassa?

  (YLE) Kirjastoja pitäisi muuttaa itsepalvelukirjastoiksi, jotta kuntani voi säästää henkilöstön palkkakuluista. Kysymyksellä annetaan ymmäärtää, että itsepalvelukirjasto automaattisesti säästää henkilöstökuluja. Näin ei ole, ja tällä saadaan syntymään vaikutelma, että kirjastohenkilökunta on tarpeeton kuluerä, kun kirjaston palvelut hoituvat kyllä ilman työntekijöitäkin.

 (YLE) Kotikuntani olisi hyvä osoittaa tukensa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille Pride-liputuksella. Kysymys typistää sinänsä tärkeän aiheen lippukysymykseksi. Minä esimerkiksi suhtaudun liputukseen niin, että meillä on liputuskäytännöt, joita noudatamme. Julkinen sektori liputtaa juuri niin kuin ohjeet ovat. Pride-liputus ei ole osa liputusprotokollaa. Minusta kunta voisi osoittaa tukeaan yhdenvertaisuudelle jollain muulla tavalla kuin laittamalla lippuja liehumaan. Miten tähän tässä tapauksessa vastaa "oikein"? (vrt. nuorten vaalikoneen kysymykseen Kunnassani tulisi tehdä enemmän toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten syrjinnän ehkäisemiseksi.)

 (Iltalehti) Sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Miten tämä liittyy kuntapolitiikkaan??

(Iltalehti) Keskustelu siitä, että tyttöjä ei saa kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi, vain sekoittaa lasten päät. Tai tämä?? 

(Iltalehti) Suomen puolustukseen on laitettava lisää rahaa, vaikka se tapahtuisi muiden palveluiden kustannuksella. Onko Mänttä-Vilppulalla oma puolustusbudjetti??

 (Iltalehti) Mitään ei saa enää sanoa. Ehdottomasti huonoin vaalikonekysymys!

 

Sanoman ja nuorten vaalikoneista en löytänyt ilmeisen huonoja kysymyksiä. Niissä myös oli "lisätietoja", jotka taustoittivat kysymystä.

 

Kun siis täytät vaalikonetta, älä tyydy vain katsomaan lopun prosenttilukuja. Vaikka koneesta on aitoa apua ehdokasvalinnassa, sinä tiedät paremmin kuin kone, kenelle haluat antaa äänesi vaaliuurnilla.

Kuinka olla lupaamatta liikoja?

Vaalien lähestyessä ehdokkaan on annettava lupauksia.

Minulle vaalilupaukset ovat olleet hankala tematiikka ihan äänestäjänäkin, saati nyt ehdokkaana. Koitan esimerkein selittää, miksi.

Vaalikoneissa on kysytty useaan otteeseen "Jos kunnan taloudellinen tilanne vaatii, nostatko mieluummin veroprosenttia vai leikkaatko palveluista?" Minä taustatyönä katsoin Pirkanmaan kuntien veroprosentit. Mänttä-Vilppulalla on huiman korkea 9,9%. Monissa muissakin kunnissa on kuitenkin yli yhdeksää ja Urjalassa jopa 10,3%. Ajattelin, että esimerkiksi 0,2%-yksikön nosto ylittää haamurajan, mutta jää alle suurimmasta ja on moniin muihin kuntiin nähden alle 1%-yksikön suurempi. Niimpä vaalikoneissa valitsin kahdesta huonosta veroprosentin noston, koska palvelujen leikkaaminen osuu aina pahiten pienituloisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin.

Kun olen kuunnellut muiden vastauksia kysymykseen, veroprosenttia pidetään niin kovana, ettei sitä  missään nimessä  tule enää nostaa. Vaikuttaa siltä, että veronkorotuksen tie on Mänttä-Vilppulassa kuljettu tappiin. Jos tästä aiheesta käytäisiin valtuustokeskustelua, jäisin auttamatta vähemmistöön, näin oletan. Ja varmaan hyvä niin. Ehkä veroäyri on jo niin korkea, että se heijastuu muuttohalukkuuteen, ja siten tuo enemmän hallaa kuin palveluiden leikkaaminen.

Jos olisin ottanut tämän vaalilupauksekseni, en olisi pitänyt lupaustani, sillä päätökset tehdään sen mukaan, mikä esitys saa eniten kannatusta. Yksi valtuutettu ei omaa kuin yhden äänen.

 

Juna-yhteys on itselleni tärkeä teema. Voisin kuvitella, että olisin nostanut junayhteyksien kehittämisen vaalilupauksekseni. Yhteyksiä pitäisi saada enemmän, kalustoa uusittua, junayhteyttä luotettavammaksi, rata sähköistettyä. Yksikin noista asioista parantaisi nykyistä junayhteyttä. Ongelma kuitenkin on, että kuntapäättäjänä en istu niissä pöydissä, joissa näistä päätetään. On toki niin että päättäjä voi antaa painavampaa viestiä VR:n suuntaan, etenkin jos saa aloitteen tai julkilausuman taaksen muitakin, mutta lopulta muutosmahdollisuudet ovat Valtion Rautateillä, ei meillä.

Jos siis lupaisin ajaa parempia junayhteyksiä, ei ole minun käsissäni pysynkö lupauksessani.

 

Kouluverkkouudistus on tämän valtuustokauden isoja päätöksiä. Päätöksiä on pakko tehdä, asiaan liittyy vastakkaisia näkökulmia, ja tehdyt päätökset vaikuttavat pitkällä aikajänteellä, ylitse vaalikausien. Toive olisi, eettä nyt tehdyt päätökset ovat järkeviä 2030-luvulla. Vaan kuka meistä lopulta tietää, mikä on viisainta?

Käsittääkseni kouluverkosta on tehty mittava selvitys. En ole siihen vielä perehtynyt, vaikka siinä esiin tuotuja näkemyksiä toki olen kuullut. Mikäli tulen valituksi, tämän äärellä ei sovi jättää kiviä kääntämättä. Päätöstä tehtäessä pitää olla selvä näky, miten toimitaan.

Teen erikseen tästä aiheesta blogi-kirjoituksen kenties jo ensi viikoksi. Nyt käytän tätä esimerkkinä hankalasta vaalilupauksesta. Voisin luvata, että ajan yläkoulujen yhdistämistä Mänttään ja alakoulujen Vilppulaan. Entä jos vaalien jälkeen perehdyn tietoon, joka saa mieleni kallistumaan toisenlaiseen suunnitelmaan. Pidänkö silloin kiinni siitä, mitä olen ennen vaaleja luvannut, vai onko minulla mandaatti tarkastaa käsityksiäni?

Vaikea vaalilupaus tämäkin.

 

Muutama vaalikone kysyi vaalilupauksiani. Vastasin: Lupaan perehtyä luottamustehviini, muistan, että kuntamme on enemmän kuin vain keskustaajamansa ja kuulen lasten, nuorten sekä kasvatustyötä tekevien äänet.

Tuntuu, että noidenkin takana seisominen on tyhjää parempi, ja antaa osviittaa painopisteistäni. Samalla ymmärrän, että äänestäjät kaipaisivat enemmän konkretiaa.

 

Lupaanko siis, että liikuntaan ja kulttuuriin jaettavat määrärahat eivät pienene tulevan nelivuotiskauden aikana. Lupaanko liikoja? Ehkä se riski on otettava, jos tahtoo antaa ehdokastaan etsiville jotain mitattavaa - jotain millä todentaa, oliko se lupaustensa väärtti.

Kuntapolitiikan onneton rakastaja - eli kuinka löysin itseni ehdokkaiden joukosta

πόλις. Nuo koukerot ovat kreikan aakkosia. Siinä lukee "polis", kaupunki. Politiikka on siis sana, jonka juuret ovat kreikan kielessä ja antiikin ajoissa. Kun sitten kaupungin asukkaat päättivät, miten yhteisiä asioita hoidetaan, sille oli olemassa oma sanansa, πολιτικά, eli "politika". Sanatarkka käännös suomeksi olisi kaupungin asioista huolehtiminen.

On olemassa kansainvälistä politiikkaa, valtakunnan tason politiikkaa, puolustuspolitiikkaa, kirkkopolitiikkaa, urheilupolitiikkaa ja ties vaikka mitä. Kun kuitenkin puhutaan politiikasta, se on aivan alun perin tarkoittanut yhden asuinpaikan ihmisten keskinäistä keskustelua ja sopimista siitä, miten asiat hoidetaan parhain päin. Kuntapolitiikkaa siis.

Vaaleissa, jotka muuten nekin tunnettiin jo antiikin Kreikassa, demokratian kehdossa, valitaan ihmisiä, jotka huolehtivat yhteisten asioiden hoitamisesta. Näissä kevään 2025 kuntavaaleissa myös minä olen ehdolla. Valmiina vastuunkantoon yhteisistä asioista, jos vaalitulos valtakirjan antaa.

Päätös lähteä ehdolle kypsyi hitaasti. Kiinnostus yhteiskunnalliseen toimijuuteen on minussa olemassa, mutta epäröin, kuinka aika ja osaaminen riittää siihen, että mahdollisia luottamustehtäviä voisi hoitaa kunnialla. Nyt kun päätös ehdokkuudesta on tehty, voin nimetä neljä seikkaa, jotka olivat punnuksina vaakakupissa, joka tähän päätökseen johti.

Ensinnäkin olin virkavapaalla seurakuntavirastani 2022-2023. Löysin tuolloin itseni koulumaailmasta, ensin Vilppulan yhteiskoululta erityisopettajan hommista ja sitten Koskelan yläkoululta historian ja yhteiskuntaopin opettajan viransijaisuudesta. Yhteiskuntaoppia opettaessani rohkenin ajatella, että ymmärrän politiikkaa ja päätöksentekoa kohtalaisen hyvin. Minusta oli myös kiva saada työn puolesta syventyä ja perehtyä yhteiskunnan toimintoihin ja keskustella niistä nuorten kanssa. Saattoi nähdä, että minä tykkään tästä maailmasta.

Toisena haluan mainita esikuvat. Omaa ehdokkuutta pohtiessani kuulin tai näin muutamien arvostamieni ihmisten lähtevän ensikertalaisina ehdolle. He avasivat omia mietteitään keskusteluissa tai sosiaalisen median julkaisuissa ja tunsin hengenheimolaisuutta. Jos kerran hekin, niin miksen minäkin? Näitä esikuvia olivat teologian tohtori, tiedetubettaja ja tietokirjailija Ville Mäkipelto (Järvenpää, vihreät), teologian maisteri ja entinen seurakuntanuoremme Joni Riihonen (Tampere, vihreät) ja opettajakollegani Josefiina Viertoma (Orivesi, keskusta).

Kolmas syy oli huoli poliittisen kulttuurin muutoksesta. Politiikka on muuttunut riitaisammaksi, pisteliäämmäksi ja blokkiutuneemmaksi. Pienet ihmiset isojen pöytien ääressä näyttävät esimerkkiä ja huono malli osaksi yleistä poliittista ilmapiiriä aivan paikallistasoa myöten. Yksi ihminen ei maailmaa muuta, mutta haluan olla rintamassa yhdessä yli puoluerajojen muiden samanhenkisten kanssa tuomassa neuvottelutahtoa, empatiaa, argumentaatiota ja keskustelevuutta Mänttä-Vilppulan agoralle.

Neljänneksi syyksi lähteä ehdokkaaksi vaaleihin on rakkaus paikkakuntaamme kohtaan. Minä olen tämän seudun kasvatti, ja opintojen jälkeen tänne palannut. Minulle Mänttä-Vilppula on koti, ja minä haluan tämän olevan hyvä koti itselleni ja muille täällä asuville, tai täällä vieraileville. Jos välillä aprikoin, onko minulla sisällöllistä annettavaa valtuutettuna, niin vilpitöntä tahtoani kaupunkimme parhaaksi en ole rahtuakaan epäillyt.

 

Seurakuntapapit ovat usein halunneet jäädä päivänpolitiikan ulkopuolelle. Ymmärrän tätä ajattelua hyvin, jopa niin, että kysyin itseltänikin, voiko osallistuminen kuntavaaleihin vaikuttaa jollain tapaa miten teen työtäni tai miten minut nähdään työssäni. Totesin kuitenkin, että motiivini osallistua on tahtoa hyvää Mänttä-Vilppulalle, ja osaan mielestäni hyvin tehdä eron mikä on viranhoitoani ja mikä luottamustointa. Pappi olen aina ja kaikkialla, mutta valtuustosalissa en johda rukousta tai tenttaa ulkoläksyjä.

Myönnän, että politiikassa mukana olo ja mielipiteiden esittäminen tällä areenalla voi vaikuttaa joidenkin käsityksiin minusta. Toivon, että minun lisäksi myös muut osaavat tehdä eron viranhoitoni ja mahdollisten luottamustehtävieni välillä. Työssäni seurakunnan pappina olen olemassa kaikkia varten, riippumatta siitä, mitä ajattelemme kaavoituksesta, kunnallisveroprosentista tai nuorisovaltuuston aloitteista. 

Lopuksi vielä sananen blogini nimestä. Se on viittaus teologi, eksistentialisti Søren Kierkegaargin itsestään käyttämään termiin. Hän sanoi olevansa kristinuskon onneton rakastaja. Tahtoisi rakastaa, mutta ei rohkene ottaa uskon loikkaa, jotta luottaisi itsensä sen varaan. Koen olleeni, ehkä vielä olevanikin, kuntapolitiikan onneton rakastaja. Politiikka kiinnostaa, mutta jokin minussa on pannut vastaan. En meinannut ottaa vaadittua loikkaa - luottaa, ja katsoa miten käy.

Tiedän, että kuntapolitiikassa jaetaan niukkuutta, tehdään vaikeita ja ikäviä päätöksiä, ollaan eri mieltä, tunnetaan riittämättömyyttä ja koetaan pettymyksiä. Kaikkeen tähän olen valmis, koska uskon että luvassa on myös hyviä keskusteluita, visionäärisyyttä, yhteisymmärrystä, rohkeita päätöksiä ja joukko muita ihmisiä, joita kaikkia yhdistää rakkaus kaupunkiamme (polis) ja kaupungin asioiden hoitamista kohtaan (politika).