πόλις. Nuo koukerot ovat kreikan aakkosia. Siinä lukee "polis", kaupunki. Politiikka on siis sana, jonka juuret ovat kreikan kielessä ja antiikin ajoissa. Kun sitten kaupungin asukkaat päättivät, miten yhteisiä asioita hoidetaan, sille oli olemassa oma sanansa, πολιτικά, eli "politika". Sanatarkka käännös suomeksi olisi kaupungin asioista huolehtiminen.
On olemassa kansainvälistä politiikkaa, valtakunnan tason politiikkaa, puolustuspolitiikkaa, kirkkopolitiikkaa, urheilupolitiikkaa ja ties vaikka mitä. Kun kuitenkin puhutaan politiikasta, se on aivan alun perin tarkoittanut yhden asuinpaikan ihmisten keskinäistä keskustelua ja sopimista siitä, miten asiat hoidetaan parhain päin. Kuntapolitiikkaa siis.
Vaaleissa, jotka muuten nekin tunnettiin jo antiikin Kreikassa, demokratian kehdossa, valitaan ihmisiä, jotka huolehtivat yhteisten asioiden hoitamisesta. Näissä kevään 2025 kuntavaaleissa myös minä olen ehdolla. Valmiina vastuunkantoon yhteisistä asioista, jos vaalitulos valtakirjan antaa.
Päätös lähteä ehdolle kypsyi hitaasti. Kiinnostus yhteiskunnalliseen toimijuuteen on minussa olemassa, mutta epäröin, kuinka aika ja osaaminen riittää siihen, että mahdollisia luottamustehtäviä voisi hoitaa kunnialla. Nyt kun päätös ehdokkuudesta on tehty, voin nimetä neljä seikkaa, jotka olivat punnuksina vaakakupissa, joka tähän päätökseen johti.
Ensinnäkin olin virkavapaalla seurakuntavirastani 2022-2023. Löysin tuolloin itseni koulumaailmasta, ensin Vilppulan yhteiskoululta erityisopettajan hommista ja sitten Koskelan yläkoululta historian ja yhteiskuntaopin opettajan viransijaisuudesta. Yhteiskuntaoppia opettaessani rohkenin ajatella, että ymmärrän politiikkaa ja päätöksentekoa kohtalaisen hyvin. Minusta oli myös kiva saada työn puolesta syventyä ja perehtyä yhteiskunnan toimintoihin ja keskustella niistä nuorten kanssa. Saattoi nähdä, että minä tykkään tästä maailmasta.
Toisena haluan mainita esikuvat. Omaa ehdokkuutta pohtiessani kuulin tai näin muutamien arvostamieni ihmisten lähtevän ensikertalaisina ehdolle. He avasivat omia mietteitään keskusteluissa tai sosiaalisen median julkaisuissa ja tunsin hengenheimolaisuutta. Jos kerran hekin, niin miksen minäkin? Näitä esikuvia olivat teologian tohtori, tiedetubettaja ja tietokirjailija Ville Mäkipelto (Järvenpää, vihreät), teologian maisteri ja entinen seurakuntanuoremme Joni Riihonen (Tampere, vihreät) ja opettajakollegani Josefiina Viertoma (Orivesi, keskusta).
Kolmas syy oli huoli poliittisen kulttuurin muutoksesta. Politiikka on muuttunut riitaisammaksi, pisteliäämmäksi ja blokkiutuneemmaksi. Pienet ihmiset isojen pöytien ääressä näyttävät esimerkkiä ja huono malli osaksi yleistä poliittista ilmapiiriä aivan paikallistasoa myöten. Yksi ihminen ei maailmaa muuta, mutta haluan olla rintamassa yhdessä yli puoluerajojen muiden samanhenkisten kanssa tuomassa neuvottelutahtoa, empatiaa, argumentaatiota ja keskustelevuutta Mänttä-Vilppulan agoralle.
Neljänneksi syyksi lähteä ehdokkaaksi vaaleihin on rakkaus paikkakuntaamme kohtaan. Minä olen tämän seudun kasvatti, ja opintojen jälkeen tänne palannut. Minulle Mänttä-Vilppula on koti, ja minä haluan tämän olevan hyvä koti itselleni ja muille täällä asuville, tai täällä vieraileville. Jos välillä aprikoin, onko minulla sisällöllistä annettavaa valtuutettuna, niin vilpitöntä tahtoani kaupunkimme parhaaksi en ole rahtuakaan epäillyt.
Seurakuntapapit ovat usein halunneet jäädä päivänpolitiikan ulkopuolelle. Ymmärrän tätä ajattelua hyvin, jopa niin, että kysyin itseltänikin, voiko osallistuminen kuntavaaleihin vaikuttaa jollain tapaa miten teen työtäni tai miten minut nähdään työssäni. Totesin kuitenkin, että motiivini osallistua on tahtoa hyvää Mänttä-Vilppulalle, ja osaan mielestäni hyvin tehdä eron mikä on viranhoitoani ja mikä luottamustointa. Pappi olen aina ja kaikkialla, mutta valtuustosalissa en johda rukousta tai tenttaa ulkoläksyjä.
Myönnän, että politiikassa mukana olo ja mielipiteiden esittäminen tällä areenalla voi vaikuttaa joidenkin käsityksiin minusta. Toivon, että minun lisäksi myös muut osaavat tehdä eron viranhoitoni ja mahdollisten luottamustehtävieni välillä. Työssäni seurakunnan pappina olen olemassa kaikkia varten, riippumatta siitä, mitä ajattelemme kaavoituksesta, kunnallisveroprosentista tai nuorisovaltuuston aloitteista.
Lopuksi vielä sananen blogini nimestä. Se on viittaus teologi, eksistentialisti Søren Kierkegaargin itsestään käyttämään termiin. Hän sanoi olevansa kristinuskon onneton rakastaja. Tahtoisi rakastaa, mutta ei rohkene ottaa uskon loikkaa, jotta luottaisi itsensä sen varaan. Koen olleeni, ehkä vielä olevanikin, kuntapolitiikan onneton rakastaja. Politiikka kiinnostaa, mutta jokin minussa on pannut vastaan. En meinannut ottaa vaadittua loikkaa - luottaa, ja katsoa miten käy.
Tiedän, että kuntapolitiikassa jaetaan niukkuutta, tehdään vaikeita ja ikäviä päätöksiä, ollaan eri mieltä, tunnetaan riittämättömyyttä ja koetaan pettymyksiä. Kaikkeen tähän olen valmis, koska uskon että luvassa on myös hyviä keskusteluita, visionäärisyyttä, yhteisymmärrystä, rohkeita päätöksiä ja joukko muita ihmisiä, joita kaikkia yhdistää rakkaus kaupunkiamme (polis) ja kaupungin asioiden hoitamista kohtaan (politika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti